sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Kalle Vaarala

Elokuva-, televisio- ja kirjallisuuskriitikkona Karjalaisessa vuodesta 2000. Harrastaa CIA-kirjallisuutta, amerikkalaisten high school -elokuvien ja -tv-sarjojen keräilyä, kansallista itsetutkiskelua ja eurooppalaista identiteettiä.

1. Millennium Mambo (Qian xi man po; Hou Hsiao-Hsien, Taiwan/Ranska, 2001)
2. Werckmeister Harmonies (Werckmeister harmóniák; Béla Tarr, Unkari/Italia/Saksa/Ranska, 2000)
3. Auringon kaupunki (John Sayles, Yhdysvallat, 2002)
4. Rakkautta ennen auringonlaskua (Richard Linklater, Yhdysvallat, 2004)
5. Kippur (Amos Gitai, Israel/Ranska, 2000)
-------------------
1. Mies vailla menneisyyttä (Aki Kaurismäki, 2002)
2. Laitakaupungin valot (Aki Kaurismäki, 2006)
3. Rumble (Jani Volanen, 2002)


1. ”Taiwanilainen Hou Hsiao-hsien on mielestäni aikamme paras elokuvantekijä (jo ’puhtaasti’ ohjauksellisesti ajateltuna), ja Millenium Mambo on suosikkini koko hänen korkeatasoisesta tuotannostaan. Voin nähtävästi katsoa tätä kaunista ja surullista elokuvarunoa loputtomiin. Se kykenee yhden ihmisen (nuoren taiwanilaisnaisen) kautta kiteyttämään koko urbaanin ja globaalin ihmisen tämänhetkisen tilan: tulevaisuudettoman odotuksen ja menneisyydettömän tyhjyyden.
Hou on itse verrannut päähenkilöään syksyiseen lehteen, jonka vääjäämättömän putoamisen hellittämätön seuraaminen synnyttää katsojassaan sympatian tunteen. Nuoruus kukkii ja kuihtuu Houn mukaan nykyään nopeammin kuin hänen aikanaan, etenkin tyttöjen kohdalla.
Metafora puusta pudonneesta ja tuulten riepottelemasta lehdestä on kuin ihminen, joka elää ilman juuria, traditiota ja kulttuuria. Vuosituhannen vaihteen maailmassa paikkaan sidotun ihmisen tilalle on tullut globaali kuluttaja; koulutuksen ja taiteen on korvannut huumeiden viihdekäyttö ja viihteen huumekäyttö.
Ilman teesielokuvan väkinäisyyksiä Hou osoittaa, että sillä jolla ei ole menneisyyttä ei ole myöskään tulevaisuutta. Hän sijoittaa mukaan myös pienen mutta suhteellisen monimielisen toivonkipinän, tosin vain aktiivisen ja valppaan katsojan havaittavaksi ja pohdittavaksi. Ei siis mitään popcorn-kamaa.”
2.–4. ”Myös Tarrin, Saylesin ja Linklaterin elokuvissa voi nähdä saman dynamiikan henkilökohtaisen ja poliittisen välillä. Heidän elokuvassaan pieni ihminen yrittää luoda kulttuurinsa rippeistä itselleen henkilökohtaisesti merkityksellistä tilaa ja aikaa kaiken kattavan ja ilmeisen pysäyttämättömän kapitalismin puristuksessa.”
5. ”Israelilaisessa sotaelokuvassa Kippurissa on myös löydettävissä sama vastakkainasettelu: pariskunnan pyhäinpäivälle (yom kippur) aiotun aistillisen rakastelusession keskeyttää varoittamatta puhjennut sota (vuoden 1973 mallia), jonka intensiivinen ja hyperrealistinen kuvaus jauhaa katsojaltakin jalat muusiksi (ainakin teatterielämyksenä, ei välttämättä televisiosta katsottuna).
Myös listaltani ensimmäisenä pois pudonneessa elokuvassa, iranilaisen Jafar Panahin Paitsiossa on kärkevästi läsnä sama perusristiriita henkilökohtaisen ja poliittisen välillä; siinä vain kapitalismin sijasta totalitaarisen paineen tuottaa teokraattinen valtio, siinä missä henkilökohtaista tasoa luo jalkapallo. (Ja jos loput top kympistä halutaan, niin kaikista suosikeistani löydän helposti saman kuvion: Notre musique, Kaikki tai ei mitään, Lapsi, Yi yi).”

-------------------

1.–2. ”Kaurismäki on ainoa maailmanluokan elokuvantekijämme. Ja myös hänen elokuvissaan – jos kenen – kuvataan pienen ihmisen sääliä, kauhua ja naurua herättävää pyristelyä saavuttaa ihmisen arvoinen elämä kapitalismin puristuksessa. A.K. on Abbas Kiarostamin ohella ainoa Chaplinin elossa oleva perillinen tässä Jumalan hylkäämässä maailmassa.”
3. ”Jani Volasen Rumble on kotimainen kulttielokuva, jollaisia siunaantuu suurin piirtein kerran vuosikymmenessä (Simpauttaja 70-luvulla, Katsastus 80-luvulla, Back to the USSR – takaisin Ryssiin 90-luvulla). Siinä lyövät kättä päälle supisuomalaiset kännäysreissutarinat (A. Kivestä J. Tervoon) ja amerikkalaisen populaarikulttuurin ylivalta. Sama puristus siis tässäkin. Rumblen arvo ja merkitys on mielestäni siinä, että tuo puristus on molemmilta puolilta yhtä vahva, jotta tämä pieni timantti on voinut heijastaa kuvaportin läpi päivänvaloa.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti