Hannu Björkbacka

Sanomalehti Keskipohjanmaan elokuva-arvostelija vuodesta 1989. Kirjoittaa myös Kokkola-kaupunkilehteen ja kuuluu DVD-oppaan tekijöihin. Filmiauran, Suomen Arvostelijoiden seuran ja Pohjanmaan taidetoimikunnan jäsen. Buster Kino -kotisivu.

1. My Brother Tom (Dom Rotheroe, Iso-Britannia, 2001)
2. Elephant (Gus Van Sant, Yhdysvallat, 2003)
3. Kukkoilijat (Martin McDonagh, Iso-Britannia/Belgia/Yhdysvallat, 2007)
4. Erämaan armoille (Sean Penn, Yhdysvallat, 2007)
5. Ystävät hämärän jälkeen (Tomas Alfredson, Ruotsi, 2008)
-------------------
1. Mies vailla menneisyyttä (Aki Kaurismäki, 2002)
2. Seitsemän laulua tundralta (Anastasia Lapsui & Markku Lehmuskallio, 2000)
3. Eläville ja kuolleille (Kari Paljakka, 2005)


1. ”My Brother Tom esitteli uuden, tuntemattoman ohjaajakyvyn ja edusti pienimuotoista, intiimiä, omaehtoista ja omintakeista elokuvan tekemistä. Kehityksessään häirityt (ei siis häiriintyneet) nuoret kohtaavat nyky-Britannian pikkukaupungissa ja löytävät pakopaikan puiden keskeltä, ’hyvästä metsästä’. Runollinen, näkemyksellisesti ohjattu, herkästi näytelty ja digikameroita kerrankin oivaltavasti hyödyntäen intiimillä tavalla kuvattu (Robby Müller) helmi.”
2. ”Elefantti, joka monenlaisia nuoria läpivalaisten toi esiin elämän kauneuden. Ongelmaelokuva, joka kerrankin osui ytimeen (kouluampumiset).”
3. ”Kukkoilijat oli näytelmäkirjailijan voimannäyttö, joka palautti elokuvaan tekstin, vuoropuhelun ja näyttelemisen nautinnon tinkimättä elokuvallisesta toteutuksesta, joka hienolla tavalla hyödynsi tuttuja tilanteita ja nosti ohimennen hattua Nicolas Roegin kauhuelokuvalle Kauhunkierre.”
4. ”Into The Wild [Erämaan armoille] osoitti Sean Pennin ohjaajanlahjakkuuden. Ajan hengessä kiinni oleva vaelluselokuva, joka kasvoi kokokuvaksi vähemmän tunnetusta amerikkalaisuudesta.”
5. ”Ystävät hämärän jälkeen on tässä joukossa taas yksi 2000-luvun puheenaiheisiin meillä ja muualla elokuvan kautta kantaaottava pieni suuri filmi. Koulukiusattu poika paljastuu selviytyjäksi vampyyrifantasian avulla.”

-------------------

1. ”Alku on upea. Elokuva sykkii eteenpäin kuin elämä. Muutamaan minuuttiin Kaurismäki sisällyttää huikeimmat hetkensä. Avatusta matkalaukusta ja hitsaajanmaskista muodostuu ritarihaarniska, kuin surrealistinen veistos. Subjektiivisessa otoksessa kamera liikkuu, mutta ’näemme’ mukiloidun keskushenkilön vain rautatieaseman matkustavaisten kauhistuneilta kasvoilta.”
2. ”Nenetsien kohtaloista kertova Seitsemän laulua tundralta oli vuoden onnistunein elokuva ja sai oikeutetusti parhaan elokuvan palkinnon. Mustavalkofilmi tuo vaikuttavasti esiin vähemmistökansan neuvottomuuden Neuvostoliiton pakkokollektivisoinnin armoilla. Nenetseille käy kuten Pohjois-Amerikan intiaaneille tai Australian aboille: ensin viedään kaikki ja sitten vielä lapset. Seitsemän laulua tundralta vaikuttaa pienen yleisön filmiltä. Silti se on aiheeltaan ja muodoltaan globaalein suomifilmien joukossa.”
3. ”Hämmentynyt, tyhjän päälle putoava perheenisä elää uudelleen elämänsä vaikeimman hetken, lapsen menetyksen. Hannu-Pekka Björkmanin hämmästyttävä pantomiimi ’palavan’ auton ympärillä on esimerkki köyhyyden estetiikasta, joka efekteistä riisuttuna pakottaa katsojan aktiiviseksi, kuvittelemaan ja tulkitsemaan. Tärkeäksi symboliksi elokuvassa nousee kynnyslista: kun ihminen on kohdannut surunsa, hän voi astua sen kynnyksen yli.”